Poliittinen vaino Itävallassa

21. toukokuuta 2008, Itävallan poliisin erikoisjoukot pidättivät 10 aktivistia, jotka toimivat maan menestyksekkäässä eläinsuojeluliikkeessä. Aktivistit, joiden joukossa oli Cambridgen yliopiston entinen tutkimusavustaja, pantiin tutkintavankeuteen. Sisäministeriö kehuskeli, että se oli onnistunut ottamaan kiinni rikollisjoukon, joka oli vastuussa useista tuhopoltoista, kaasuiskuista ja pommiuhkauksista.

Vangittujen aktivistien mukaan syyteasiakirjoissa ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia todisteita rikollisesta toiminnasta. Sen sijaan niissä kuvattiin kampanjoita, joiden tarkoitus oli muuttaa lakeja ja liiketoiminnan käytäntöjä. Yksi aktivisti meni nälkälakkoon 39 päiväksi. Monet tunnetut henkilöt ja tahot, kuten Amnesty International ja Itävallan vihreä puolue, kritisoivat tapahtunutta voimakkaasti.

Yli kolmen kuukauden jälkeen vanhempi valtionsyyttäjä määräsi aktivistit vapautettavaksi sillä perusteella, että tutkintavankeudessa vietetyn ajan täytyy olla suhteessa odotettuun tuomioon. Julkinen kiinnostus väheni huomattavasti, mutta tapaus ei ollut vielä ohi. Helmikuussa 2010 valtionsyyttäjä ilmoitti, että heillä on tarpeeksi todistusaineistoa, jonka perusteella 13 eläinaktivistia – mukaan lukien edellä mainitut 10 – voidaan viedä oikeuteen.

Neljä aktivistia on julkaissut syytelomakkeensa internetissä. Pahimmat pelot ovat käyneet toteen. Syytelomakkeissa ei ole mitään, mitä voisi pitää todisteena rikollisesta toiminnasta. Sen sijaan aktivistien oletetaan kuuluvan rikollisorganisaatioon heidän julkisten mielipiteidensä ja poliittisen toimintansa, kuten mielenosoitusten ja konferenssien järjestämisen, perusteella.

Oikeudenkäynnin oletetaan kestävän kuusi kuukautta. Aktivistit saattavat joutua vankilaan jopa viideksi vuodeksi ja heistä jokaisen täytyy maksaa yli 35 000 puolustuskuluja, joita ei korvata, vaikka heidät todettaisiin syyttömiksi.

Tämä ei käy päinsä. Itävalta ei saa pelotella kansalaisiaan taloudellisella perikadolla ja vankeudella vain näiden poliittisen toiminnan takia.

International Campaign for Human Rights in Austria – english@shameonaustria.org